Etusivu
KUOLAJÄRVEN MIKKOLAT
Tämä sivusto kertoo Sallan (entisen Kuolajärven) kunnan alueella syntyneestä suvusta nimeltä Kuolajärven Mikkolat. Sivuilta löytyy kertomuksia ja kuvia suvun esi-isistä, jälkipolvista ja näiden tekemisistä. Suvun esivanhemmat olivat Lauri Mikkola(1.4.1847-22.1.1924) ja Brita Maria Ruopsa (20.5.1951-14.3.1946). Vanhan Sallan (entisen Kuolajärven) pitäjän Kuolajärven kylän Mikkolanniemessä asuneet Laurin ja Marian perhe oli ensimmäinen perhe, joka alkoi käyttää sukunimeä Mikkola. Lieneekin varsin luonnollista että heidät on otettu suvun esivanhemmiksi.
Lauri ja Brita Maria Mikkolalla oli yhdeksän lasta, joista osa muutti Kemijärvelle, osa Amerikkaan ja osa jäi kotikonnuilleen Kuolajärvelle.
Kokoontumisia on ollut neljä, vuosina 1988, 1998, 2004 ja 2010. Seuraava tapaaminen on tulevana kesänä 14.7.2012
Viimeisessä kokouksessa 2010 päätettiin ottaa sukumme nimeksi Kuolajärven Mikkolat. Samalla hyväksyttiin suvun vaakunaksi avioliiton kautta sukuun tulleen Martti Mikkolaisen suunnittelema vaakuna. Se on rekisteröity virallisesti Suomen vaakunarekisteriin ja sen käyttöoikeus on jokaisella sukuumme syntyneellä.
Sukututkimuksestani löytyy juttua tältä sivulta
Aarno Mikkola

*click*